maanantai 4. elokuuta 2014

Hyvää puuta - ja puusta


Täällä on tuoksunut viime aikoina puu. Puun työstämisestä, sirkkelöinnistä, hiomisesta ja jyrsimisestä tuleva tuoksu. Sellainen, jonka saa vaikka vain kuvittelemalla nenäänsä saman tien, kun kuulee sahauksen ääniä jostakin. Erinäisiäkin projekteja on siis tuolla pihan puolella menossa ja jotain valmistakin toivottavasti tulossa pian.

Kotimaiset Lösung-kalusteet valmistetaan Kerimäellä. Kohde numero 18, Deko.
Puu on in sisustuksessa monessa muodossa, mikäli Asuntomessujen sisustuksiin on uskominen. Ihastuin erityisesti Lösung-kalusteisiin kohteessa 18. Ajattomia, kestäviä ja monikäyttöisiä. Näissä viehättää samaan aikaan puun rosoisuus ja hieno ja viimeistelty työn jälki. Kuormalavoista tehtyjä kalusteita on nähty sisustuslehdissä ja -messuilla jo yllin kyllin, joten uudet tuulet ovat tervetulleita. Tykkään! Oivallinen ratkaisu (=lösung) hyvää puuta ja kestävää kalustetta kaipaavalle!

Vanhasta ovesta tehty tilanjakaja-sängynpääty. Kohde numero 40, Brand new oldies.
Vanhaa puuta ja olemassaolevia rakenteita voi käyttää myös näin. Ovi toimittaa sängynpäädyn virkaa, mutta on samalla yksiön oivallinen tilanjakaja. Yleensähän sängynpäätyihin panostetaan juuri pääpuolella, mutta tämä pääty toimii nimenomaan tässä tarkoistuksessa sängyn jalkopäässä.

Vasemmalla koirienkestävä koivuntuohipintainen tilanjakaja. Kohde numero 36, Hauhaus.
Oikealla ehkä koko messujen kutkuttavin ja ehkä myös kuvatuin sisustuselementti, kolmiulotteinen puu.
Kohde numero 39, Viherperhe.
Hauska tilanjakaja on tehty tässä koivunrungoista. Koiraperheen Hauhaus-talon rungot lienevät leikattua ja pinnoitettua vaneria. Vallan mainio idea tee-se-itse-nikkarille! Maalia/sisustustarraa ja oikeita harmaantuneita oksia yhdistämällä sen sijaan on saatu aikaan todella näyttävä katseenvangitsija. Tuohonhan voisi ripustaa mitä vaan! Tämä upea puu löytyy kohteesta 39, Viherperhe.


Mutta osataan sitä täälläkin. Puuinnostuksissani hankin vanhempien kotimaisemista pari vanhaa ja harmaantunutta puupölkkyä. Nämä käyvät tarvittaessa pihalla varaistuimina, mutta nyt ensihätään ne toimivat kauniina kukkapylväinä. Moderniin tiilitaloon ja sen pihaan puu tuo mukavaa lämpöä ja pehmeyttä.

Hyvää puuta voi siis hyödyntää monella tavalla. Näihin tunnelmiin!


1 kommentti:

  1. Puu tuo sisustukseen ihanaa lämpöä. Kivoja ideoita, nämä täytyy kyllä laittaa itsellekin muistiin. Minäkin laitoin viime kesänä tuollaiset pölkyt etupihalle, myrskylyhty ja kukka siellä majailee.

    VastaaPoista