lauantai 30. maaliskuuta 2013

Aurinkovillikset - Sunny woolen socks


Pitkästä aikaa puikoilta putosivat villasukat, pitkästä aikaa myös jotain itselle. Näillä aurinkovilliksillä kelpaa lähteä pääsiäisenviettoon. Pakkasta on onneksi vain muutama aste, joten tällaisilla ohuemmilla sukilla pärjää oikein hyvin.


Näissä on ihan perusraitoja kolmella silmukalla. Ovat sukissa ihan siinä järjestyksessä kuin kerältä tulivat, kerrankin ylitin perfektionistin itseni enkä tasannut raitoja. Kevät saa aikaan kaikenlaista Peppi Pitkätossu -meininkiä:) Väriloisteen ja sopivan tumman kontrastin takaavat Novitan jo tuotannosta poistunut Tico tico sekä Vikingin Vilma. Puikot 2,5, silmukoita puikolla 16. Ohuet villasukat ovatkin vähemmistönä kutomieni joukossa, joten nämä sopivat sinne mainiosti.


Eilinen pitkäperjantai kuluikin pitkälti ompelukoneen ääressä. Syntyi monenlaista pientä ja vähän suurempaakin kaunista tämän viikonlopun sankareille. Kakkua on siis tiedossa useammassakin paikassa, joten tuotoksista lisää sitten kun juhlat on juhlittu.


Ja ai niin, kyllä pajalla valmistui pääsiäismuniakin, mutta mokomat kuivuvat vielä, joten niistäkin lisää myöhemmin. Tästä huolimatta, aurinkoista ja rentouttavaa pääsiäistä!

**********

Sunny woolen socks for Easter:) Made from Viking Vilma (black yarn) and Novita Tico tico (red-yellow, this yarn is already out of produce). Simple and refreshing stripes with three stitches.

7 kommenttia:

  1. Aivan ihanat! Minä ainakin rakastan ihan hirmuisesti raitasukkia.

    VastaaPoista
  2. Minultakin löytyy tuota Tico ticoa yksi kerä. Ehkä pitäisi matkia sinua, ja tehdä samanlaiset, niin kivat nuo ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee vaan:) Näyttävät ihan erilaisilta näin kuin jos sukissa olisi pelkkää Tico ticoa.

      Poista
  3. Kauniit sävyt! Itsekin huomaan, että ohuemmille sukille on paljon enemmän käyttöä.

    VastaaPoista
  4. Keväisen raikkaat ja pirteät sukat!
    Ihanaa ja aurinkoista huhtikuuta :)

    VastaaPoista
  5. Tykkään tästä perusraidoituksesta huimasti, minusta aina tumma kontrasti tuo mukavaa ryhdikkyyttä ja säpäkkyyttä sille kirjavalle hulivililangalle. Nämäkin ovat minusta aivan ihanat ja aurinkoiset kokonaisuutena :) Ja kyllä se vaan on niin, että yksinkertainen on välillä niin kaunista ja tyylikästä. Itse mietin aika lailla samantapaista toteutusta, kun värjäsimme pätkävärjäyksellä tässä taannoin lankoja ja se on todennäköisesti vähän levoton yksinään. Kunhan nyt saisi muut projektit ensin alta pois!

    VastaaPoista