perjantai 25. maaliskuuta 2011

Helmeilyä



Tällainen oli ohjeen mallikuva.


Ja tässä oma tuotokseni. 

Lopputuotteen erilaisuuden voi pistää pitkälti erilaisen langan piikkiin. Mutta toimiihan tämä varsin hyvin näinkin. Itse asiassa jopa niin hyvin, että kun tämän ponchon onnellinen omistaja esitteli tätä heti tuoreeltaan kollegoilleen työpaikalla, innostui eräs heistä tilaamaan itselleen samanlaisen. Ylioppilasjuhlien kotelomekon kaveriksi. Joten toinen tällainen on lähdössä arvokkaaseen seuraan heti kun vaan saan valmiiksi:)

Tässä huomasi taas kerran sen (minkä me kaikki lankakerillä kaappimme, sängynalusemme ja muut vapaat tilat täyttävät jo tiedämmekin), että lankojen hamstraaminen ilman selkeää päämärää kannattaa ehdottomasti. Se saattaa myöhemmin säästää paljolta kaupassa juoksemisen vaivalta ja varsinkin siltä harmitukselta, että kun kyseistä lankaa tarvitsisi lisää, niin se on joko juuri loppunut ja lisää tulee kuukauden päästä tai ei silloinkaan, eli langan valmistus on lopetettu. Kun tämän langan löysin Lankamaailman alepöydästä joulun jälkeen, sitä tarttui mukaani sen verran monta kerää, ettei tässä kehtaa tunnustaakaan. Ja hyvä niin, nyt pääsen heti tekemään kakkosversiota tästä mallista. Kunhan ensin olen saanut pari muuta ponchomallia tehtyä pois alta...

Lanka on Gjestalin Perle. Ohuessa mustassa polyamidi-akryyli-polyesterilangassa on pujoteltuna pieniä läpinäkyviä helmiä. Kerät ovat 25 gramman kokoisia ja niitä kului yhteensä 8 kpl eli 200g. Ponchon malli on yksikertaisen nerokas, noin 45x150 cm kokoinen suorakaiteen muotoinen kaitale taitettuna kahtia ja reunat on toisesta pitkästä sivusta ommeltu olkapäätä varten yhteen noin 30 cm matkalta. Ohje Moda 5/2009. Ohut lanka ja paksut puikot (nro 6) takaavat sen, että valmis vaate on hyvin laskeutuva ja muotoutuva ja poncho onkin helppo laittaa päälle oikeastaan miten päin vaan. 


 Olkasaumaa koristaa kolme hopealangasta tehtyä kukkasta. Hopealanka  Hjertegarn Glamour. 50 gramman kerässä lankaa riittää vielä vaikka kuinka moneen kukkaseen ja tällä mallilla voisikin tehdä langan laadusta riippuen vaikka rintakoruja, hattukoruja, kassin koristeita, hiuslenkin koristeita tai vaikka jääkaappimagneetteja.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti