sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Barbien paras puku


Barbie-nukeille syntyy helposti monenlaista päällepantavaa tilkkulaatikon kätköistä. Tarvitaan muista ompelutöistä yli jääneitä kangastilkkuja, pitsien ja nauhojen pätkiä - jälleen niitä ylimääräiseksi jääneitä, joita ei kuitenkaan millään raaski heittää pois - ja hiukan mielikuvitusta sekä tuttavapiirin pienten tyttölasten barbinukkeja. Näistä aineksista saa keitettyä kokoon vaikka kylpytakin tai tanssiaismekon nukkeleikkeihin, joissa uusille vaatteille on aina tilausta ja vastaanotto varsin innostunut. Tosin, mitä pienempi vaate, sen hankalammaksi ompelu menee, kun pitkien ja suorien saumojen surauttelu vaihtuu pieneksi näperrykseksi, joten näiden tekemiseen hujahtaa helposti yhtä paljon aikaa kuin jonkun yksinkertaisen aikuisen kokoisen puseron ompeluun.

Barbien vaatteisiin on julkaistu kaavoja tasaisin välein mm. Suuri Käsityö -lehdessä, mutta varmasti nopein tie kaavojen hankintaan innostuksen yllättäessä ovat netin lukuiset blogit ja käsityöpalstat. Hakusanalla "barbien vaatteet" löytyy mukavasti suomeksi ja "barbie clothes" tuo ulottuvillesi jo koko maailman barbieharrastajien taidonnäytteet minikokoisista Taru sormusten herra -henkisitä pukuluonnoksista alkaen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti